HENKILÖ
Olavi Rytkönen on juontaja, selostaja, kuuluttaja, MC, ohjelmapalveluiden ja viestinnän ammattilainen – kun sanojen on tiedettävä paikkansa!
Olavilla on vankka kokemus juontajana ja puheviihteen osaajana jo kaukaa viime vuosituhannen puolelta. Sanataiteilija on tullut tutuksi mitä erilaisimmista yleisötapahtumista ja radioaalloilta, eukonkannon MM-kisoista Finnish Blues Awardsiin, Kuopio Triathlonista ja Tahko Mountain Bikestä LadyBug Rock´n Roll Weekenderiin, Kaavi Bluesiin ja Runopuulaakin SM-kiertueeseen. Repertuaari ulottuu tuhansien henkien festivaaleilta muutaman hengen yksityistilaisuuksiin, urheilukuulutuksista ja -selostuksista tarkoin räätälöityihin yritystapahtumiin.
Savon murre taittuu tarvittaessa miten päin vain, onhan Olavilla meriittilistallaan maamme myydyimmät murrejulkaisut savolaisesta Asterixista viäräleukaiseen Lucky Lukeen. Kirjoittajana ja valokuvaajana Olavi tuttu myös Blues Newsistä, Savon XPressistä ja monesta muusta sekä tietokirjoistaan iskelmistä artistihistoriaan.
Ohjelmapalveluista esimerkiksi Sukellus savolaisuuteen-show on savolaista stand uppia ja interaktiivista murrekonsultaatiota yhdistelevä hulvaton puolituntinen, jonka jälkeen ei-savolaisen leuat ovat notkistuneet ja savolainen on kerrannut kurssinsa. Intensiivinen ohjelma taipuu monenlaisten ryhmien tarpeisiin.
Yksi esimerkki Olavin töistä, raportti Hotelli Tallukan Blues-tapahtumasta: https://blues-finland.com/blogi/index.php/2020/08/12/hotelli-tallukka-blues-party-2020-vaaksy-raportti-kuvat/
kuva:Leif Laaksonen
Ota yhteyttä, niin laitetaan yhdessä sanat paikalleen ja tilaisuutesi tunnelma lupsakalle tolalle..!