Jo kauan sitten 1980-luvulla, kun vielä itsekin kiersin rataa ja pinkaisin suoraa, kiinnitin urheilutapahtumissa huomiota kuulutukseen. Leukava ja humoristinen kuulutus sai yleisön viihtymään, perustoiminta piti ajan tasalla niin urheilijat kuin huoltajatkin. Opin arvostamaan hyvää kuulutustoimintaa siinä missä osaavia toimitsijoitakin.
Tuolloin en osannut aavistaa, että jonain päivänä vielä itsekin työskentelisin urheilun parissa nimenomaan mikrofonin enkä mittanauhan kanssa. Ensi kesänä on vuorossa jo kahdeskymmenes kerta eukonkannon MM-kisojen kuulutus- ja selostustehtävissä ja ennen syksyn Kuopio Maratonia ties mitä tuleekaan kuuluteltua. Vuosien varrella triathlon, maastopyöräily, maastohiihto, yleisurheilu ja jopa kalpamiekkailu ja reiskafutis ovat tulleet tutuiksi eriparisoudusta ja rullapotkurikisoista puhumattakaan. Mikä liikkuu ja mitä mitataan, sitä voi kuuluttaa ja selostaa.
Suurelle yleisölle jää joskus epäselväksi kuuluttajan, selostajan ja juontajan roolien erot. Joskus ne menevät limittäin. Perussääntö on, että kuuluttaja kertoo tulokset ja aikataulut mahdollisimman luotettavasti, selostaja kertoo mitä tapahtuu tarvittaessa hyvinkin tunteella ja juontaja esittelee ohjelmanumeroita ja esiintyjiä jouhevasti. Ammattitaitoinen ääniosaaja erottaa nämä roolit selkeästi ja valitsee kuhunkin kohtaan sopivan tyylilajin.
Minulla on ollut ilo ja kunnia työskennellä todellisten ammattilaisten kanssa. Eukonkannon juhlavuonna parinani oli äänessä Antero Mertaranta, ja arvannette että sillä tunnilla ei hiljaisia hetkiä kertynyt. Hänen supernopeat hoksottimensa ja lähes kylmiltään tapahtunut tapahtuman kokonaisvaltainen haltuunotto teki vaikutuksen. Monessa tapahtumassa vierelläni on ollut Aki Tuovinen, jonka lajitietämys ja kilpailijoiden tunnistaminen on mykistävää. Ei ihme, että tällä hetkellä Aki on valtakunnan arvostetuimpia alallaan. Olisi suuri vääryys jättää Matti Kartila mainitsematta, hänen kanssaan vaikkapa Finland Ice Marathonin pitkä kuulutuspäivä on kuin pikakurssi urheilun historiaan. Tietopankin kanssa on helppo kuuluttaa.
Loppukevennyksenä tietenkin pari anekdoottia kuulutuskopeista on paikallaan. Tekniset ongelmat ja ajanoton pettämiset, sääongelmista puhumattakaan ovat perusasioita. Pitkällinen puhuminen ja samojen asioiden toistaminen saa joskus senat sakaisin ja kansan nauramaan. En kerro tarinaa kollegasta joka eliittikisan kuuluttamosta selosti olympiakullista haaveilevan Antti Ruuskasen heittoa, mutta itsestäni kommelluskertomuksia riittää. Yksi tapaus on elävänä mielessä 20 vuoden jälkeenkin.
1998 kuuluttelin Pielavestejä Pielavedellä ja ohjelmassa oli myös voimamieslajeja. Oli kädenvääntöä, farmarikävelyä ja leuanvetoa. Tuli sitten palkintojenjaon aika. Koko helteisen päivän olin rupatellut kädenväännöstä ja leuanvedosta ja lopulta se tapahtui: ”Arvoisa yleisö, nytpä sitten jaetaan voimamieskisojen palkinnot, ensimmäisenä lajina käteenveto!”. Hetken hiljaisuus ja sitten voimamiehet purskahtivat nauruun ja eräs kommentoi viitaten peukalollaan: ”Siinei tarvii kilipaella, tuo Arvi on varma voettaja!”. Jäin siis eloon ja sen jälkeen en ole osannut pikkumokia pelätä, tulee niitä silloin tällöin joka tapauksessa.
Lopuksi: mikä on kuuluttajan paras palaute? Minulle se oli viime vuoden Finland Ice Marathonilta saatu ensimmäisen 200km:n matkan suomalaisvoittajan lähettämä viesti, missä innostava, energinen ja kannustava kuulutus loppusuoran aikana tunnustettiin yhdeksi voiton avaimista tiukassa senttipelissä. Ne sanat lämmittivät ja innostivat innostumaan tulevaisuudessakin.
