Ladybug Rock´n Roll Weekender
Sport & Spa Hotel Vesileppis, Leppävirta 2.-3.2.2024.
Helmikuun ensimmäiseen viikonloppuun paikkansa vakiinnuttanut Leppävirran rokkiviikonloppu järjestettiin ensimmäisen kerran talvella 2010. LBRRW tunnetaan monipuolisena juurimusiikin tapahtumana, missä viihtyvät loistavasti rockabillyn, bluesin, rhytm&bluesin, rock´n rollin ja kantrinkin ystävät. Niin tänäkin vuonna, sillä kattaus oli laaja ja myös kansainvälistä väriä oli mukana. Oheisohjelmaan kuului keilausta, Teddy and The Tigers -basisti AP Niemen tarinoita, Ykä Putkisen guitar worshop Gru-V-Tonesin kanssa sekä tietenkin lukuisia levy- ja vaateostoksia.
PERJANTAI
Perjantain ohjelmassa oli neljä mielenkiintoista bändiä, joista ensimmäinen teki tapahtuman historiassa harvinaisen tempun. Nimittäin ensimmäistä kertaa sama bändi avasi tapahtuman kahtena vuonna peräkkäin. Mikään maailmankumma tämä ei kuitenkaan ollut, kun asialla oli Sherwood Tigers. Nimikuulussa ryhmässä soittavat rumpali Jupe Litmanen, fonisti Juho Hurskainen, kitaristit Ykä Putkinen ja Rami Korhonen, laulaja-kitaristi Masa Saloranta ja basson varressa alkuperäinen Teddy and the Tigers-mies AP Niemi.
Ilta alkoi tutusti Mellow Saxophonella ja Great Balls of Firellä. Vajaan tunnin setissä draaman kaari kulki hienosti kohti lopun asiaankuuluvia Teddy and the Tigers-hittejä, joita ennen muistettiin asiankuuluvasti myös Rock-Olaa Broken Heartin myötä. Ilta oli avattu upeasti eikä aikataulu pienestä aikakatauluresorista huolimatta kärsinyt. Väliajalla katseltiin Rokki-Pekan koostama hieno videotribuutti Rock-Ola Pihlajamaan muistoksi.
Seuraavana lauteille loikkasi monikansallinen Roy And The Echo Kings. Suomalais-hollantilainen rockabilly-kvartetti syntyi, kun Mike Bell & The Belltones -yhtyeen laulaja-rytmikitaristi Miikka Siira ja soolokitaristi Timo Kalijärvi vuosia sitten tutustuivat Euroopan-kiertueellaan aiemmin mm. The Watch Dogs -kokoonpanossa vaikuttaneisiin laulaja-basisti Roel Huizingaan ja rumpali Jacob Toonstraan.
Leppävirralla edellämainituista Siiran kohdalla kitaraa soitti Tiny Timo. Sattuneista syistä treenejä ja keikkoja on harvakseltaan, mutta silloin kun kohdataan niin homma tapahtuu. Myös levytyksiä on jo ehditty tehdä ja uuttakin on tulossa. Kvartetti soitti kelpo setin, joka aluksi kärsi hieman balanssiongelmista eli basso oli turhankin hallitseva. Homma korjaantui ja bändi sai eteensä tanssilattiallisen parhaan palautteen antajia, eli hiki päässä joraavaa bilekansaa.
The Primer Kings on trio, joka tuntuu ahkeran keikkailun myötä vain parantavan rokkaustaan. Esa Ilmanen rumpusetin takana, Ari Berghäll kera läskibasson ja Hara Saanio Thorogood-mallisen Gibsoninsa kanssa ovat tottuneita viihdyttäjiä ja biisimateriaali keikoille on kehkeytynyt vakuuttavaksi. Orkesteri soitti perinnetietoista, pääosin omaa musiikkia ja teki sen niin että lepovuorosta haaveileva tanssikansa sai huomata spittarien ja korkkareiden kääntyvän kuin itsestään tiskiltä takaisin parketille. Maisemat vaihtuivat, kun kulkuvälineinä olivat mm. Alabama Train ja Cadillac Boogie ja meno oli muutenkin asiapitoista irrottelua. Kunkut yhdistävät erinomaisen luontevasti rockabillyn ja potkivan boogierockin parhaat puolet.
Usein illan päätösbändinä soittaminen on maukas kuvio, mutta monen orkesterin iltamissa tämä rooli on usein haaste. Kun yleisön ja artistien keski-ikä on jo sitä kaliberia, ettei papereita kysellä enää kuin apteekissa ja ratsiassa, niin starttiaika varttia vaille yksi on tarkoitettu koville luille. Osteoporoosivapaata ydinluuta löytyi ensimmäiseen yhteiskeikkaansa käyneestä Groovehillistä.
Vaikka tälle bändille veto oli ensimmäinen, kyseessä on todella kokeneiden konkareiden kokoonpano. Rummuissa Timo ”Madman” Väätäinen, bassossa Vellu Hyötyläinen, kitarassa Archie Hämälänen ja Jari Lehtomäki lauloi ja harputteli. Bänditaustaa löytyy mm.sellaisista ryhmistä kuin Jolly B.Good, Doctors Order, Skeleton Hellraisers, Lockdown Docks, Mudslide, Blueswire, SaraLee ja Gru-V-Tones.
Keikka polkaistiin käyntiin komeasti Blastersin Dark Nightillä ja loppuun se niitattiin Bo Diddleyn orinaalia myötäilevällä I Can Tellillä. Väliin mahtui toistakymmentä biisiä mureaa bluesjyystöä rokkimaustein ja nähtiinpä sellainenkin temppu kuin slidesoolo puolitäydellä oluttuopilla! Pubijatkoille oli mukava siirtyä tyytyväisin mielin, Groovehilliä kuulee mielellään lisääkin heti kun vain mahdollista.
LAUANTAI- ILTAPÄIVÄ
Lauantaina bileet jatkuivat heti aamusta, sillä aamupalallakaan ei tarvinnut kuulostella formaattiradioiden räppipoppeja vaan äänimaailman suotuisaksi räätälöi Rokki-Pekka seiskatuumaisineen. Ruokalevon jälkeen sitten uikkarit kassiin ja altaalle, missä uimakansaa viihdytti Suomi -kantrilla Bill Hill & Win Chester.
Setti sisälsi oivan soitannon lisäksi hyvät välipuheet, tulipa sekin ilmi että kuulemma keikkajännitykseen auttaa kun kuvittelee yleisönsä alastomaksi. Nyt ei sitten A-P.Rakkolaista ja Japi Saariota jännittänyt yhtään!
Iltapäivä jatkui George Plummer Special Guitar Workshopilla. Ykä Putkinen esitteli Jari Lehtomäen ja Vesa Valtosen kanssa bluesmusiikin juurevimpia peruskuvioita herkullisten biisiesimerkkien kautta.
Ykän osaaminen ja kalustoharkinta on tunnetusti priimaa, niinpä saatiinkin hämärässä pubissa nauttia autenttisista soundeista oikeilla välineillä. Muddy ja Elmore saivat ansaitsemansa tribuutit ja kävipä tunnin lopulla vierailulla myös Saara Mustonen eli SaraLee.
LAUANTAI-ILTA
Lauantain iltasoitannot oli syytä aloitella jo ennen kahdeksaa, olihan edessä viiden bändin tanssit. Roy Hohenthal & The Tone-Flite Stompers oli mitä sopivin avausorkesteri. Tatu WR ja veljensä Timo hoitelivat bändin tuoreimpina jäseninä rumpuosaston ja sähkökitaran, bassovastaava ahkeroi Vesa Valtonen, steelkitaraa soitti Teija Hohenthal ja upeaääninen Roy Hohenthal vastasi laulusta ja akustisesta kitarasta.
Hohenthal on usein tullut mainituksi Suomen Kätteis-Jussina ja tuolle arviolle kyllä löytyy painavat perusteensa. Setissä kuultiin toki Cashia, mutta myös runsain mitoin muuta saman aikakauden rock´n roll, western swing- ja rockabillymateriaalia Warren Smithistä Johnny Hortoniin. Tällaista keikkaa kuulee nykyään Suomessa livenä aniharvoin, niinpä moni seurasikin settiä ahmien joka nuotin sydämeensä.
Constantine and the Call Operators jatkoi iltaa ja nyt tyylilaji vaihtui bluesiksi vahvoin soul- ja rocksävyin, seassa kauhallinen Teksasia. Jo 12 vuotta keikkaillut kokoonpano esiintyi tällä kertaa triomuodossa ilman basistiaan Jaska Prepulaa, joka keikkaili samaan aikaan toisaalla. Hammond-urkujen takana ahkeroi ilmeikkäästi Harri Taittonen, rumputontin piti siistinä Tyko Haapala ja laulun ja kitaran yhteissoundin annosteli tyylitajuisesti Konstantin Kovalev.
Trio esitti pääosin Kovalevin oman sana- ja sävelkynän tuotantoa, ja tekikin sen erittäin vakuuttavasti. Kitarasoolot olivat ajoittain pitkähköjä, mutta eivät itsetarkoituksellisesti vaan kunkin laulun tarinaa tukien. Myös Taittosen kosketinosaaminen pääsi oikeuksiinsa ja kokonaisuus oli vähintäänkin osiensa summa, kun Haapalakin ajoi rytmiä ajoittain silmät ummessa. ”Sentraali-Sepet” oli ehdottomasti yksi illan kovakertoimisimmista yllättäjistä. Setin päätti loistava B.B.King -laina Think It Over.
Seuraavaksi otettiin askel rockabillyn suuntaan, kun lavalle astui marraskuussa debyyttialbuminsa julkaissut Hanna Hush. Laulaja-Hannan lisäksi bändiin kuuluvat rumpali Ville Ilmari Niska, basisti Juha Kujanen sekä kitaristi Henri Jokinen. Kokoonpanon soundimaailma oli miellyttävän ilmava. Years-biisillä kuultua banjokitaraa olisi kuullut mielellään enemmänkin. Setissä vuorottelivat tyylikkäät tunnelmapalat ja vauhdikkaat rokit, joten parketilla ei väestökatoa tapahtunut tässäkään kohtaa.
Lauantai-illan pääesiintyjäksi voi huoletta nimetä paraatipaikalla puoli kahdeltatoista soittaneen latvialaisen vauhtiryhmän Swamp Shakersin. Pystyrumpali-laulaja Cruisin’ Mr. Splash (Kārlis Paukšte), pystybasisti Hurricane Annie (Anna Andersone) ja kitaristi Mister E. (Egils Leimanis) muljauttivat heti alussa ison hihnan päälle ja vauhtia riitti!
Energisessä, iloisessa ja todella ammattitaitoisessa soitossa saivat kyytiä niin omat biisit kuin muutama klassikkokin Number 9 Trainista My Baby Lef Me´hen. Hurricane Annie oli nimensä veroinen bassoineen ja saipa soitin todellakin kelpo kyytiä, jopa kitaristin soolotelineenä keikan lopulla. Swamp Shakers oli selkeästi se bändi, jota varten moni oli Leppävirralle ajellut matkojenkin päästä – eikä takuulla pettynyt.
Matkojen päästä eli kuuden tunnin ajomatkan takaa kaukaisesta Turusta tuli illan päätösbändikin, Eddy Karlsson´s Van Go. Kokenut ryhmä on perustettu vasta 30 vuotta sitten, mutta tekijöille taustaa löytyy paljon kauempaakin Vilperin Perikunnasta, Nite Time Jumpersista ja monesta muusta mainiosta soittokunnasta. Kuten asiaan kuuluu, vaihdettiin taas tyylilajia eli nyt kiepattiin rullaavan rokin ja rytmibluesin pariin. Jos pubrock olisi musiikillinen eikä miljööpohjainen termi, voisi sitäkin hyödyntää.
Van Go veteli aamuyöhön maukkaita menopaloja Dr.Feelgoodin ja Piratesin Going Back Homesta Inmatesin Let´s Moveen. Illan päätti I Thought I Heard A Hardbeat. Eddy Karlssonin ääni ja tulkinta oli entisellään, vaikka takana onkin jo vuosikymmenien rokkaus. Mikä mukavinta, ei päätösbändinkään tarvinnut rokata tyhjälle salille vaan bileryhmää riitti loppuun asti ja taisipa jokunen loikata vielä pubijatkoillekin.
LOPPUSANAT
Tapahtuman todellinen työmyyrä ja puuhamies Jari Lehtomäki sai sunnuntaina saatella tyytyväistä juhlakansaa kotimatkalle hyvillä mielin. Hatunnoston arvoisen urosmehiläisen tempun Lehtomäki itsekin teki, etukäteisvalmistelujen ja tuotannon lisäksi hän vastasi myös molempien iltojen juonnoista ja ehti siinä ohessa soittamaan ja laulamaankin Groovehillissä.
Kiitossanansa ansaitsee myös DJ Rokki-Pekka eli Pekka Forsström, joko paitsi soitti hyvää musaa DJ Moon Catin kanssa, myös vastasi tapahtuman visuaalisesta ilmeestä kelluvine kaiuttimineen altaalla ja bändien väliaikojen kuvaohjelmasta sekä ruokailujen tunnelmamusasta. Summa summarum, toimiva kokonaisuus syntyi usean ahkeran taustatekijän toimesta ja ennen kaikkea hyvällä maulla valikoidun bändikattauksen sekä tietenkin antaumuksellisen yleisön yhteisfiiliksestä.
Ensi vuonna taas!
(Raportti on alunperin kirjoitettu Big Beat -lehteä ajatellen. Tilanpuutteen ja yllättävien tapahtumakäänteiden vuoksi raportti ei kuitenkaan kevätnumeroon mahtunut, siksi tarjoan jutun luettavaksenne tässä)
